|
Harrastukset
Serengeti
TOKO
Käymme Rhodesiankoira yhdistyksen
treeneissä, kilpailevien ryhmässä joka toinen maanantai. Serengeti
on innokas tokoilija kunhan palkka on tarpeeksi motivoiva. Olemme
kisanneet jonkin verran ja siitä tuloksena TK1
koulutustunnus.
HAKU
Käymme Tiina Raijaksen vetämissä
hakutreeneissä Rhodesiankoira porukalla. Treenaamme metsässä,
raunioilla, palotalossa, pimeällä eli milloin missäkin. Todella
mielenkiintoinen harrastus, sekä koiralle että
ohjaajalle.

kuva Johanna Duarte
AGILITY
Treenasimme ennen yhdistyksen
treeneissä kerran viikossa. Tällä hetkellä meillä ei ole aktiivista
treeniseuraa, vaan harrastamme omaksi iloksi. Agility on Serengetin
lempilaji ja pienen kokonsa ja nopeutensa vuoksi
Serengeti
soveltuukin siihen hyvin.

MAASTOJUOKSU
Silloin tällöin käymme
juoksutreeneissä ihan vain pitämässä hauskaa. Serengetin kiinnostus
vieheeseen on vaihteleva, mutta silloin kun mennään, on vauhti kova
ja viehe saa kyytiä!!

kuva Johanna
Duarte
NÄYTTELYT
Serengetin kanssa olemme käyneet
näyttelyissä vain muutaman kerran. Menestys on ollut
vaihtelevaa.

Saga
TOKO
Käymme Rhodesiankoira yhdistyksen
treeneissä joka toinen maanantai. Sagan kanssa treenaamme kisaamaan
aikovien ryhmässä. Tavoitteena on kisaaminen
lähitulevaisuudessa.
HAKU
Käymme Sagan kanssa samoissa Tiinan
vetämissä hakutreeneissä kuin Serengetin kanssa. Taitaapi olla yksi
Sagan lempiharrastuksista.

AGILITY
Sagan kanssa olemme käyneet Eläinakatemian järjestämän agilityn
alkeiskurssin. Tällä hetkellä treenaamme vain omaksi
iloksemme.
MAASTOJUOKSU
Toinen Sagan
lempiharrastuksista. Saga on todellinen viehehullu ja suurin työ
taitaakin olla neidin saaminen kotiin treeneistä! Pian pääsemme
toivottavasti kokeilemaan myös kisaamista...

kuva Johanna
Duarte
NÄYTTELYT
Sagan kanssa olemme käyneet jonkin
verran näyttelyissä ja menestystä on tullut ihan
mukavasti.
3xSERT, FIN MVA
2xROP
1xVSP
1xRYP-1
1xRYP-4
1xBIS-3
1xCACIB
2xVARASERT
1XVACA

kuva Niilo
Putkonen
|